Kasvomaalaus vapuksi – klovnimeikki

Vapun ehdoton ykkössuosikkini kasvomaalauksiin on klovnimeikki. Klovnimeikki on todella monipuolinen ja sen voi tehdä todella moni-ilmeiseksi. Se sopii niin nuorelle kuin aikuiselle.

Tein tänään Instagram livessä klovnimeikin ja päätin vielä kirjoitella hieman tänne bloginkin puolelle. Kerron ensin hieman tämän tyylin historiaa ja sen jälkeen ohjeet, kuinka teet tämän itse.

Historiaa

Klovnit voidaan jakaa kolme eri hahmoon: Valkea klovni, klovni ja Augusti. Näiden kolmen meikki, vaatetus ja käyttäytyminen eroavat toisistaan. Klovnien juuret alkavat valkeasta klovnista, joka on lähtöisin kreikkalaisten komedioiden ilveilijöistä ja keskiaikaisten hovinarrien käyttäytymisestä. Nykyajan valkoinen klovni tulee 1700-luvun Ranskasta.

Neet white eli valkoinen klovni on hienostunut ja omaa Eurooppalaisia piirteitä. Meikki on hyvin yksinkertainen ja meikkipohja täysin valkoinen. Muina väreinä käytetään mustaa ja punaista. Tämä hahmo on hieman ilkeä hahmo, jolla on pieni suu, punainen tai musta nenänpää. Silmien päälle maalataan mustat poikkiviivat ja kulmat pienet ja ohuet. Vaatteet ovat hienot ja kiiltävät, kuten valkeaa satiinia, päähän musta knalli-hattu.

Comedy white face eli klovni tulee Englannista. Meikkipohja on valkoinen. Tälle kaverille saa tehdä liioiteltuja piirteitä. Päähän tulee oranssi peruukki ja päähineeksi liian pieni hattu. Klovnille voi lisätä myös irtonenän.

Augusti on klovneista iloisin, sirkuksen pelle. Augusti on hyväntahtoinen, hieman hölmö ja tietenkin lasten suosikki. Meikkipohjaksi valitaan vaalea meikkivoide, joka voi olla vaaleanpunaiseen taittuva. Valkoista tulee vain silmien ja suun ympärille. Lisää peruukki ja irtonenä.

Vinkki! Tee ensin valkoisella kajalilla tai ihon värisellä kasvomaalilla rajat silmille ja suulle. Tee ensimmäisinä vaaleimmat sävyt ja lopuksi tummat sävyt.

Tarvikkeet: Synteettisiä siveltimiä sekä vesi- tai rasvapohjaisia värejä. Itse tykkään käyttää Cameleon Finlandin bodypaint-värejä. Voit myös käyttää kajalia sekä punaista tai pinkkiä huulipunaa. Saat koodilla Nina4H Cameleonin verkkokaupasta -20% alennusta.

Tässä tämän päivän kuvat IG liven jälkeen. Mukana myös kauan aikaa sitten otettu pellemeikki. Livessä tein myös haavan arpivahalla sekä perus lapsuuden temppuna ketsuppia, jonka päälle painetaan sideharso. Helppoa ja hauskaa!

Arpivahaa kannattaa leipoa spaattelilla tai veitsellä kämmentä vasten ja kun sen painaa paikalleen niin ota avuksi vaseliini, jolla tasoitat reunan. Vaseliinisella veitsellä teet haavan. Värjää tummalla huulipunalla haavan pohja ja lisää vaaleampaa ulkoreunoihin. Viimeistele haava keinoverellä tai miksei ketsupilla näissä eristysoloissa.

Klovnista voit tosiaan tehdä aivan omannäköisesi. Yhdistele oma tyyli ylläolevista kuvista.

Terkuin, Nina