Ihonpuhdistusvinkit

Ihonpuhdistus, -kuorinta ja naamio

Juo vettä 1,5 l – 3 l päivässä! Käytä sitruunaa pari tippaa tai viipale. Se puhdistaa ihoa.

Muista puhdistaa ihosi kaksi kertaa päivässä: aamuisin ja iltaisin.

Öljymäiset ihonpuhdistustuotteet ovat parhaita, koska tali tarvitsee öljyn lähteäkseen liikkeelle ihohuokosesta. Öljyn jälkeen iho puhdistetaan puhdistusmaidolla ja lopuksi viimeistellään kasvovedellä.

Älä koskaan käytä normaalia saippuaa meikinpoistoon tai kasvojen ihon pesuun. Tavallinen saippua puhdistaa kyllä meikin ja lian, mutta se pesee pois myös ihoa suojaavan hydrolikalvon eli happovaipan.

Saippuapesun haitat eivät ehkä näy nyt, mutta kymmenen vuoden päästä kiität minua. 😉

Kuori ihosi 1-2 kertaa viikossa ja käytä esimerkiksi kosteuttavaa naamiota aina kuorinnan jälkeen. Rasvan, lian ja kuolleen ihosolukon poistamiseen kannattaa kokeilla harjausta. Sitä ei kuitenkaan kannata suorittaa ihan joka ilta. Kasvoharja kannattaa vaihtaa, kuten hammasharja, kolmen kuukauden välein. Jokainen perheenjäsen tarvitsee oman harjan ihotulehdusten välttämiseksi.

Vinkki! Naamion voit tehdä myös tuhdimmasta kasvovoiteesta levittämällä sitä paksun kerroksen kuivalle iholle. Viiden minuutin jälkeen poista vanutupolla imeytymätön voide.

 

 

Täsmätuotteet iholle

Silmänympärysvoide tai –geeli. Silmänympärysiho on hyvin ohut ja herkkä ja vaatii oman tuotteensa. Silmänympärysiholle ei pidä käyttää kasvovoidetta, sillä sen pH-arvo on korkeampi, joka saattaa aiheuttaa kirvelyä tai tukkia ihon oman lymfanestekierron. Silmänympärysvoide aloitetaan siinä iässä, kun aloitetaan meikkaus. 25-vuotiaana olet jo myöhässä.

Kosteusvoide aamulle ja illalle erikseen, sillä päivävoide suojaa ja iltavoide korjaa. Päivävoide suojaa ihoa ulkoisilta ärsykkeiltä. Päivällä liikutaan usein ulkona, joten päivävoiteessa tulisi olla UV-suoja.

Auringonvalo nopeuttaa ihon ikääntymistä!

 

Yövoide korjaa yöllä, sillä iho on silloin lepotilassa. Yövoide on myös tuhdimpaa ja ravitsevampaa kuin päivävoide. Yövoide saattaa sisältää kuorivia hedelmähappoja ja turvotusta poistavia ainesosia, kuten kofeiinia. Iltavoiteen alle voi myös laittaa seerumia tehostamaan vaikutusta.

Solukierto kestää 28 päivää, joten uuden tuotteen kokeilussa tarvitsee malttia ennen kuin tuloksia näkee.

Vinkki! Ota kuva ensimmäisenä ja viimeisenä päivänä, jotta erotat tuloksen.

Meikkitaiteilija Nina Piippanen

5 minuutin kauneuskikat

Vartalo

 

-Sekoita nestemäistä bronzeria ja kosteusvoidetta. Se saa sinut näyttämään kultaiselta jumalattarelta.

-Suihkauta hajuvettä kerran ranteisiisi, sillä kätellessäsi ihmisiä, levität samalla ilmaan ihanaa tuoksuasi.

-Jos joudut kiireessä ajelemaan sääresi, levitä niihin ensin vauvaöljyä, joka pehmittää ihon jättäen jälkeensä satiinin pehmeän ihon.

-Sivele rintakehällesi bronzeria ja taputtele päälle kosteusvoidetta, jonka tehtävä on pitää väri paikallaan.

-Suihkun jälkeen saat ihosi hehkumaan suihkuttamalla siihen kuivaa vartaloöljyä.

 

Pohjameikki

 

-Sekoita highlighteria ja meikkivoidetta/ BB-voidetta. Nämä yhdessä tuovat ihollesi ihanan hehkun. -Sivele keltapohjaista peiteväriä täsmällisesti näppylän päälle ja lopuksi tasoita reunat sormenpäällä.

-Osta käsilaukkuusi helmiäisen valkoista huulikiiltoa ja käytä sitä korostusvärinä. Lisää kiiltoa huulille, kulmaluun sekä poskiluun päälle.

-Lisää peitevoidetta silmän sisänurkkaan ja käy läpi huulet. Tämä neutraloi punaisuutta ja antaa upean raikkaan lopputuloksen.

-Jäikö puuterilaput kotiin? Ei hätää. Taputtele kasvojesi T-aluetta palasella naisten vessasta sijaitsevalla WC-istuimen suojuksella.

-Sijoita käsilaukkuusi näytetuubeja kosteusvoidetta ja käytä niitä, kynsinauhoilla, huulikiiltona sekä korostusvärinä.

-Jos jatkat töiden jälkeen suoraan iltatilaisuuteen, ei sinun tarvitse puhdistaa täysin vanhaa meikkiäsi. Taputtele kosteusvoidetta vanhan pohjameikin päälle ja korjaise tarvittavat kohdat.

-Kun lähdet illalla juhlimaan, sujauta kasvovesi jääkaappiin. Aamulla saat kasvosi virkistettyä sivelemällä ne raikkaalla kasvovedellä.

Posket

Lisää marjaista värisävyä juuri poskipäille. Sen jälkeen levitä väri pyörivin liikkein kohti hiusrajaa.

Silmämeikki

-Rajaa ylä- ja alaluomet mustalla kynällä, ota sivellin ja pehmennä rajaus pehmeäksi. Olet valmis iltaelämään.

-Jäikö ripsitaivutin kotiin. Ota muovilusikka ja paina se luomelle, ripsen alareunaa vasten ja lisää ripriväri lusikkaa vasten.

-Raikasta katseesi sipaisemalla sormilla voidemaista luomiväriä yläluomellesi. Käytä vaaleaan ihoon shamppanjan sävyjä ja päivettyneemmälle iholle pronssia tai kultaa.

-Rajaa silmäsi kimaltelevalla rajauskynällä vaihtelun vuoksi ja saa silmäsi sädehtimään.

-Punoittavat silmät saa jälleen raikkaaksi rajaamalla alaluomet valkoisella tai ihonvärisellä meikkikynällä.

Huulet

Jos haluat säilyttää täyteläisen punan aamusta iltaan. Huulipunan jälkeen muiskauta huulesi talouspaperiin ja täytä huulet uudelleen rajauskynällä.

Hiukset

-Kun olet föönannut hiuksesi, laita pääsi alaspäin ja puhalla föönistä kylmää ilmaa satunnaisesti eri kohtiin muutaman minuutin ajan. Tämä luo hiuksiin ilmataskuja ja saa hiuksesi näyttämään tuuheammilta.

-Hiuskoru tekee jokaisesta kampauksesta aina hienomman, jos sinulla ei ole mukana sopivaa leikkaa satiininauhasta rusetti ja kiinnitä se hiuksiin pinnin tai hakaneulan avulla. Myös rintaneula tai kaulakorusta saat tehtyä upean hiuskorun.

-Jaa hiukset otsalle 1/3 ja taakse 2/3. Tuperaa takaa päälaelta ja suihkuta lakkaa pää alaspäin. Lopuksi heilauta pää ylös ja kiedo 2/3 takahiukset löysälle nutturalle. Föönaa 1/3 etuosa siistiksi ja sileäksi. Lisää toisen puoleisen korvan yläpuolelle kimaltava koru.

 

-Kuivaa hiukset pää alaspäin ja lopuksi käy hiukset vielä läpi raudalla.

-Raikasta hiuksesi sivelemällä niihin sormillasi öljymäistä tuoksua. Tuoksu pysyy hiuksissa kauemmin kuin hajuvesi.

 

-Osta kauppareissulla hätävaraksi sävyttävää hiusnaamiota ja terästä väri loistoonsa juuri ennen tärkeitä illanviettoja.

-Jos hiuksesi näyttävät kuivilta ja suttuisilta, kostuta kädet vedellä ja pyyhkäise niillä hiuksiasi. Vesi aktivoi uudelleen niissä olevat hiustuotteet.

-Pikainen aamuponihäntä. Tupeeraa hiuksesi kauttaaltaan. Kietaise hiukset ponihännälle niskaan ja kiinnitä yksi hiussuortuva hiuslenkin päälle hiuspinnillä.

-Virkistä likaiset tai hikiset hiukset kuivashampoolla, talkilla, ruisjauhoilla tai aurinkopuuterilla, harjaa loput pois pää alaspäin.

– Bad hair day. Älä taistele väkisin vastaan. Tupeeraa tukka täydellisesti, pyöräytä löysälle nutturalle tai ponihännälle.

Kynnet

-Käytä tumman silmämeikin vastakohtana manikyyrissäsi valkoista lakkaa.Tämä tuo raikkaan lopputuloksen, eikä väri sekoita muuta vaatetustasi.

-Lisää minkä tahansa lakkauksen päälle kirkasta lakkaa. Tämä luo raikkaan illuusion tuoreesta lakasta.

Jalkapohjat

-Suihkussa käydessäsi hio kovettumat jalkaraspilla tai -kivellä. Tämän jälkeen laita jalkoihin paksua jalkavoidetta ja pue puuvillasukat jalkaasi valmistautuessasi lähtemään kotoa tai yön ajaksi. Voide imeytyy paremmin sukkien alla ja saat pehmeät jalat pikavauhtia.