Atooppisesta ihosta kärsivälle ihmiselle aurinko on yleensä pelastus ja paras ystävä. Atooppinen iho yleensä paranee saadessaan valohoitoa, lamppujen alla tai rannalla. Valohoito aloitetaan parin minuutin pätkistä ja jatketaan jopa 30 minuutin jaksoihin. Valohoitolamppu eroaa kuitenkin solariumista, vaikka siinäkin kyllä ruskettuu.
Kannattaa muistaa, että aurinko kuitenkin vaurioittaa ihoa. Vinkki! Mene ennen lomamatkaa suihkurusketukseen, niin ei tule mielihalua grillata itseään.
Ruskettuminen on ihon puolutusmekanismi UV-valoa vastaan. Rusketus on ensimmäinen ihovaurion merkki. Aivan kuten janon tunne on jo nestehukan merkki. Auringonotto vanhentaa ja vahingoittaa ihoa. Ihosyöpien suurin aiheuttaja on runsas auringon valolle altistuminen. Lisäksi ihon toistuva polttaminen auringossa lisää melanooman riskiä. Suomessa sairastuu ihosyöpään keskimäärin 7000 ihmistä vuodessa.
Vaaleat, punahiuksiset, pisamaihoiset ja sinisilmäiset kuuluvat ihosyöpien riskiryhmään, koska heidän ihossaan on vähemmän pigmenttiä.
Kuinka suojautua auringolta?
Vältä päivän kuuminta aikaa aurinkolomalla tai kesällä klo 11-15 välillä. Siestaa vietetään tuohon aikaan ihan syystäkin. 😉
Pukeudu vaaleisiin puuvillavaatteisiin ja hattuun tai huiviin. Käytä 50+ aurinkovoidetta useita kertoja päivässä, varsinkin uinnin jälkeen (muista 15-30 minuutin imeytymisaika). Ja aurinkolasit silmien suojaksi. Aurinkolaseissa näyttää sitä paitsi coolilta!
Meikki näyttää raikkaalta vaalealla iholla
Rusketukseen sokaistuu. Ihoaan grillaa ja grillaa, eikä tajua näyttävänsä jo hyvinkin ruskealta. Rusketusaddiktiota kutsutaan tanorexiaksi.
Lopeta auringossa grillaus ja ole vaalea. Vaalea iho on raikas ja helpompi meikata. Väreillä voi leikkiä ja näyttää luonnollisen kauniilta.
Vaaleaihoisia julkisuuden henkilöitä
Nicole Kidman
Amanda Seyfried
Helena Lindgren